Osuustoiminta yhä merkittävä osa yhteiskuntaa0

Satakunnan Osuuskauppa järjesti 28.9.2017 Porissa seminaarin yhdessä Pellervo-Seura ry:n kanssa. Yritykset maakunnallisena voimavarana-seminaarissa käsiteltiin monipuolisesti sitä, millä tavoin yritykset maakuntaa hyödyttävät sekä millaisia haasteita ja mahdollisuuksia Satakunnan alueen yrityselämä mahdollisesti tulevaisuudessa kohtaa. @PellervoSeura ’n ja @SatakunnanOk ’n yhteinen seminaari alkaa, aloitussanat toimitusjohtaja @harri_tuomi #100kunta pic.twitter.com/yeYLp6h5ty — Satakunta (@SatakunnanOk) 28. syyskuuta 2017 Seminaarissa nousi esiin erityisesti osuuskuntien asema maakunnassa. Satakunnan alueella toimii monenlaisia osuuskuntia, joista isoimmat ovat kuluttajaosuuskuntia, joihin osuuskauppakin lukeutuu. Toimitusjohtaja Harri Tuomi nosti omassa puheenvuorossaan esiin 100-vuotisjuhlavuottaan viettävän Satakunnan…

Kuvio kantaa merkitystä0

Satakunnan Osuuskaupan juhlavuoden ilmeen suunnittelu on ollut alusta alkaen minulle merkityksellinen prosessi. Sen aihio on ollut päässäni jo pidemmän aikaa. Alusta asti suunnitelmassa on ollut jotain käsityöhön liittyvää ja turkoosia väriä. Jossain vaiheessa syntyi idea, että logossa olisi kudottu maisema, ja tein kuviosta mallineuleen, jota kokeilin villalangasta. Eräässä käsityönäyttelyssä oli esillä vanhoja upeita ristipistotöitä, ja niiden kautta syntyi ajatus, että neulotun kuvion sijaan ilmeessä voisi olla ristipistoista muodostettu maisema. Sen symboliikka loksahti paikoilleen kuvaamaan kaikkea sitä, mitä sadan vuoden historiaan…

Joulu tulee itse tehden0

Satakunnan Osuuskaupan lähestyvä 100-vuotisjuhla on saanut meidät myös osuuskaupan konttorilla miettimään perinteitä. Jossain vaiheessa heräsi ajatus, että entä jos tänä jouluna askarreltaisiin porukalla koristeet konttorin joulukuuseen. Malliksi päätyi kaunis, paperista taiteltu tähti, jonka materiaaleina voi käyttää myös kierrätystarvikkeita. Askartelimme porukalla yhtenä iltana varmaan nelisenkymmentä tähteä kuuseen. Eikä innostus siihen loppunut, vaan kahvihuoneen pöydällekin levitettiin askatelutarvikkeet. Siinä kahvinjuonnin lomassa tuli askarreltua vielä useita tähtiä – ja täytyy sanoa että askartelutauko piristi paljon enemmän kuin tavallinen kahvitauko. Materiaaleina meillä oli tapetinloppuja ja…

Alakoulujen piirustuskilpailun voitto Huittisiin0

Satakunnan Osuuskauppa julisti alkusyksyllä kaikille toimialueensa noin 60 alakoululle piirustuskilpailun, jonka tavoitteena oli saada kuvia Satakunnan Osuuskaupan juhlavuoden kestokasseihin. Kilpailuun tuli hienoja piirustuksia ympäri Satakuntaa yhteensä noin 300 kpl. Parhaimmiksi valitut piirustukset palkittiin viime perjantaina. Voittajaksi nousi Sammun koulusta Huittisista Eemeli Salmisen piirustus. Lisäksi kunniamaininnan sai Helmi Koivumäki samasta koulusta. Voiton kunniaksi Sammun koulu sai 300 euron arvosta urheiluvälineitä koulun käyttöön. Eemelin piirustuksessa erityisesti värien vahva käyttö miellytti valitsijoita. Helmin työ puolestaan sai kiitosta hienoista yksityiskohdista. Eemelin ja Helmin piirustukset…

Arkeni on jollekin juhlaa3

Hitto mä haluun matkustaa! En oo pitkään aikaan päässyt minnekään. Seuraavaan reissuun on kaksi pitkää, pitkää viikkoa. Haluan pois, aivot narikkaan ja vapaalle. Sunnuntaina meille töihin Prisma Mikkolaan tuli ensimmäisiksi asiakkaiksi ennen avaamista Syöpykät. Syöpykät on lapsisyöpäpotilasperheiden kerho joka toimii Satakunnassa. Syöpää sairastava lapsi ei voi käydä kaupassa, koska infektioriski on liian suuri. He eivät voi tehdä perheenä asioita, jotka meille terveille ovat itsestään selviä. He eivät voi matkustaa. Syöpä ei katoa lähtöselvityksessä. Sitä ei voi laittaa narikkaan. Se riemu kun…