Hyi olkoon!0

Halloween on Suomessa tavallaan viikon kestävä juhla, sillä sitä juhlitaan niin lokakuun lopussa, kuin pyhäinpäivänäkin. Koska emme ole syntyperäisiä Halloweenin juhlijoita, ei yhteistä linjaakaan ole. Toiset ei juhli ollenkaan, ja toiset ottavat kaiken ilon irti maskeista ja mahdollisimman ällöttävistä ruoista. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, ehdottomasti. Vuosi sitten kirjoitinkin siitä, kuinka tärkeä merkitys ruokien nimillä on, varsinkin, jos niiden ulkonäkö ei suoranaisesti ällötä. Tänä vuonna olinkin jo yhtä kokemusta rikkaampi ja yhdessä siskoni kanssa suunnittelimme tarjoiluiden kokonaisuuden. 3-5-vuotiaiden lastemme keskuudessa ehdottomaksi…

Ystävilleni, rakkaudella0

Koen olevani etuoikeutettu ystävien suhteen. Ympärilläni on ihania, vahvoja, kauniita naisia, joista jokainen on minulle hyvin tärkeä. Nämä naiset ansaitsivat illan, jossa saivat nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta. Rakastan juhlien järjestämistä ja pyöreiden täyttäminen oli hyvä syy saada nuo naiset saman pöydän ääreen. Halusin itsekin nauttia illasta ja ystävieni seurasta, joten hellan ääressä seisominen ei tullut kysymykseen. Varasin meille pitkän pöydän Nakkilassa sijaitsevasta Vanhasta Kirjakaupasta, joka on ravintolana vielä uusi, mutta jo monesti mielettömän hyväksi todettu. Aikaisemmat kokemukset Eetu Braggen…