Satavuotias messuilla: museoauto, juhlavuoden tuotteita ja Jopo-huutokauppa0

100-vuotias Satakunnan Osuuskauppa on näkynyt toimipaikoissamme tämän vuoden jokaisena päivänä. On ollut juhlavuoden tuotteita suklaasta salaattiin, erilaisia tapahtumia ja hyväntekeväisyystempauksia. Marraskuisten messujen osasto päätettiin myös pukea juhlan teemaan sopivasti.   Porin Kodin Terrasta haimme lyhtyjä, valosarjoja ja perunalaatikoita.   Porin Sokoksen kukkapiste loihti säihkyvät kukka-asetelmat. Konttorin vanha laskukonekin pääsi katsomaan tämän päivän maailmaa.   Menneiltä vuosilta on säilynyt kananmunalaatikko ja vuodelta 1975 oleva Yhteishyvä.   Myyntipöydille aseteltiin tarjolle herkkuja kotiinviemisiksi.   Juhlavuoden tuotteet täydentyvät marraskuussa jouluisilla mauilla, joita tuotiin messuille myyntiin….

Hyi olkoon!0

Halloween on Suomessa tavallaan viikon kestävä juhla, sillä sitä juhlitaan niin lokakuun lopussa, kuin pyhäinpäivänäkin. Koska emme ole syntyperäisiä Halloweenin juhlijoita, ei yhteistä linjaakaan ole. Toiset ei juhli ollenkaan, ja toiset ottavat kaiken ilon irti maskeista ja mahdollisimman ällöttävistä ruoista. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, ehdottomasti. Vuosi sitten kirjoitinkin siitä, kuinka tärkeä merkitys ruokien nimillä on, varsinkin, jos niiden ulkonäkö ei suoranaisesti ällötä. Tänä vuonna olinkin jo yhtä kokemusta rikkaampi ja yhdessä siskoni kanssa suunnittelimme tarjoiluiden kokonaisuuden. 3-5-vuotiaiden lastemme keskuudessa ehdottomaksi…

Juhlavuoden kuumat koirat0

Viikonloppu mielessä jo alkuviikosta? Useasti! Mitä tehtäis? Mihin mentäis? Mikä tärkeintä, mitä syötäis? Ostoslistaa tulee arkipäivien ohella kehiteltyä takaraivoon ja loppuviikosta on aika osallistua kärryralliin. Kauppareissun jälkeen on usein liian nälkäinen tekemään päivällistä ja iltapalaksi olisi vähän turhan aikaista. Kuumat koirat korvaavat molemmat, eikä tekemiseen kulu liikaa aikaa! Nappaa tästä ainekset ostoslistaasi, ja ainakin yksi ruoka viikonlopulta on päätetty. Näitä tarvitset: juhlamakkaraa juhlasämpylöitä juhlajääsalaattia juhlamunia rypsiöljyä sinappia etikkaa suolaa valkosipulia paahdettua sipulia suolakurkkua tai tuorekurkkua Majoneesin teko on helppoa ja…

500 kesätyöntekijää, monta erilaista tarinaa0

500 kesätyöntekijää, monta erilaista tarinaa Satakunnan Osuuskaupalla on tänä kesänä noin 500 kesätyöntekijää. Tähän joukkoon mahtuu jo aiemmin osuuskaupassa kesätöitä tehneitä sekä ensikertalaisia. Osa kesätyöntekijöistä on Tutustu työelämään ja tienaa-työharjoittelijoita. On hienoa, että monelle satakuntalaiselle nuorelle pystytään tarjoamaan kesätyön kautta kosketuspinta työelämään. Kesätyöstä kokonaiseksi työuraksi Kesätyö voi johtaa pidempäänkin uraan. Myymäläpäällikkö Mira Ravantti on työskennellyt Satakunnan Osuuskaupassa jo 14 vuotta. Hänen työuransa osuuskaupassa alkoi juuri kesätyöstä: ”Aloitin työt kesäkuussa 2003 Mikkolan Prismassa päivittäistavaraosastolla, olin 18-vuotias. Olin todella innostunut päästessäni Prismaan…

Kestävä kulutus muodostuu pienistä arjen teoista0

Hei! Luin joulukuun asiakasomistaja-postianne, jossa kerrotte, miten olette edistämässä yhteistä hyvää. Sanotte, että panostatte myös ilmastonmuutoksen torjuntaan. Pelkästään jo se auttaisi, että asiakkaan tavaroita ei pakattaisi salamannopeasti muovipussiin esimerkiksi kosmetiikkaosastolla, jolla ihmiset harvemmin tekevät niin suuria ostoksia, ettei ne mahtuisi vaikkapa laukkuun. On hyvä kysyä asiakkaalta, onko tarvetta pussille, eikä olettaa, että hän sellaisen haluaa. Tämä olisi hyvä olla teilläkin kaikkien yhteinen käytäntö, eikä vain ajattelevien ihmisten toimintatapa. Oheinen lyhennetty palaute tuli joulukuussa Sokos Satakunnan palautejärjestelmään. Viesti ilahdutti meitä sokoslaisia,…