Myöhästyin! 0

Mielessäni on jo hetken pyörinyt tämä blogipostaus, ja kun vihdoin tunsin sopivan ajan koittaneen, olinkin myöhässä. Jos nyt kirjoittaisin niin kuin piti, vaikuttaisin melkoiselta matkijalta. Mistä sitten on kyse?

Tiesitkö, että tänään on luonnon päivä, tai oikeastaan yksi niistä. Jos et ehdi tänään ulkoilla luonnossa, ei hätää, näitä päiviä on lisää ja luontoonhan sopii mennä aina kun itselle sopii. Itse käyn ihan liian vähän luontoilemassa, ajatuksissani kylläkin todella usein. Palatakseni asiaan, tämän postauksen piti kertoa retkien mahtavuudesta. Siitä, kuinka yksinkertaisilla eväillä jo saa välipalan maistumaan täysin erilaiselta. Mutta Yhteishyvän blogin Kaksi Murua Jenni teki sen jo. Erilaisilla eväillä, tässä meidän retkemme.

Itse välillä syyllistyn syyttämään ajan puutetta, kun retkeä ei näy eikä kuulu. Tämän tekosyyn onnistuin väistämään sillä, että pakkasinkin meidän aamupalan eväskoriin ja lähdimme tyttäreni kanssa silmät aamu-unisina suoraan ulos. Teimme sen kerran viime kesänä, kun halusimme hyvän paikan Maikkalasta, joten miksi sitä ei voisi tehdä talvellakin. Aamupalana meillä oli kahvia, kaakaota, leipää ja appelsiinilohkoja. Aamupalan yhteydessä pääsin tutustumaan 100-vuotisjuhlatuotteisiimme, joista leipä on ollut ehdoton suosikki. Tuotteita on paljon lisää ja ne kaikki näet täältä!

Meidän retkikohteena oli Salomonkallio, sillä pulkkailma oli mitä mahtavin ja nuotiopaikka rinteen vieressä äärimmäisen kätevä. Vauhdin hurmasta nauttiva lapsi pääsi suoraan laskemaan, itse sain nauttia kahvista, mikä jostain syystä maistuu taivaalliselta ulkoilmassa. Aurinko helli meitä ja päivä ei olisi voinut alkaa paremmin!

 

Leave a Reply