Porispere

Visiosta tapahtumaksi 0

Uuden kulttuuritapahtuman luomisen alku on yksinkertainen. Saat hyvän idean; tällainen tapahtuma pitää meille saada! Tässä oli ehkä helpoin vaihe uuden tapahtuman taipaleella, sen jälkeen alkaa hankalampi osuus. Idean saajalta vaaditaan loputtomasti määrätietoisuutta, sinnikkyyttä sekä uskoa omaan ideaan ja sen kantokykyyn, jotta visio saadaan toteutettua. Palautetta ja mielipiteitä idean alkulähteille sataa joka suunnasta, ja siitä suurin osa taitaa ainakin alussa olla negatiivista.

Porilainen mielenlaatu taitaa olla omiaan synnyttämään omaleimaisia tapahtumia. Yksi Suomen tunnetuimmista kesätapahtumista, Pori Jazz, on jo legendaarinen tapahtuma. Uusimmasta päästä paikkakuntamme isoja kulttuuritapahtumia on Porispere-festivaali, joka tänä kesänä täyttää kolme vuotta.

Vaikka porilaiset ovat itsekriittisiä ja ehkä vähän vaatimattomiakin, on heillä kuitenkin melkoinen määrä itseluottamusta. Niinhän sitä sanotaan että porilaiset tekevät mitä tahtovat. Ehkä juuri tämä asenne on taannut sen, että Porissa saadaan tänäkin kesänä nauttia parin viikon sisällä kahdesta suuresta kulttuuritapahtumasta. Pori Jazz ja Porispere ovat toki hyvin erilaiset tapahtumat; niillä on erilainen kohderyhmä, tapahtumien koko ja ikäkin ovat vielä aivan eri kaliiberia. Molemmissa on kuitenkin lähdetty nollasta toteuttamaan idean isän näkemystä, ja sen toteuttamisessa on päästy pitkälle. Satakunnan Osuuskauppa tukee vahvasti molempia tapahtumia kohti yhä valoisampaa tulevaisuutta.

Pori Jazz on jo tältä vuodelta juhlittu, mutta elokuun alussa on vuorossa Porispere. S-Etukorttihintaisia ennakkolippuja Porispereen myydään festivaaliporttien aukaisemiseen asti, joten vielä on aikaa hankkia edullisemmat liput.

Tutustu Porisperen ohjelmistoon täältä.

Leave a Reply